Olen nyt 8 kk kulkenut ratikassa lastenvaunujen kanssa. Todella uskomatonta, miten harvat ihmiset tarjoavat apuaan. Melkein aina saan skannata ratikkaa ja pyytää apua joltain sopivaksi arviomaltani kanssamatkustajalta - ei liian vanha, ei lapsi, ei hintelä, ei humalassa, ei liikaa omia kantamuksia jne. Usein pyydän apua 20-50-vuotiaalta mieheltä tai naiselta, joka näyttää tarpeeksi riuskalta.

Olen kuvitellut, että suomalainen mies on rehti herrasmies. Saan usein apua, mutta vasta, kun olen itse apua pyytänyt. Onko dialogin avaaminen niin pelottavaa ettei apua kehtaa tarjota? Jos toinen selvästi pakkaa vaunuja ja painaa nappulaa sen merkiksi, että aikoo jäädä seuraavalla pysäkillä pois, niin ihan helppoahan sitä olisi apua tarjota. Ei se maksa mitään ja luultavasti palkaksi saisi hymyn sekä hyvän mielen. 

Naiset jakaantuvat kahteen leiriin. Niihin, jotka ovat joskus olleet samassa tilantessa ja siksi tarjoavat apuaan mielellään ja niihin, jotka aktiivisesti pyrkivät jättäytymään tilanteessa taka-alalle katselemalla tiukasti ikkunasta ulos tai näpyttämällä tekstiviestiä. 

Jos rattaiden nostaminen pelottaa sen takia, ettei tiedä, mistä tarttuisi, niin sekin selviää kysymällä. Rattaiden omistaja tuntee kyllä kiesinsä sen verran hyvin, että osaa nopeasti ohjeistaa nostajaa sopivasta otteesta. Jos kyse on siitä, ettei pysty nostamaan esim. kipeän olkapään takia, niin senkin voi sanoa reilusti ääneen. Olen lopen kyllästynyt sosiaalisissa tilanteissa tapahtuvaan feidaamiseen.