Tuntuu, että melkein kaikki lastenhoitoon tarkoitetut vempaimet ovat todella vaikeakäyttöisiä. Säätöjä on jos johonkin lähtöön ja monet kamat pitää itse koota. Turvakaukalon valjaiden säätäminen oli pitkään mun painajainen, kunnes vihdoin kuukausien tuskailun jälkeen opin niitä käyttämään. Tai en oikeastaan vieläkään osaa niitä säätää pidemmäksi, mutta olen ymmärtänyt, missä vaatteissa lapsi istuimeen mahtuu ja mitkä vaatteet ovat turhan paksuja istuimessa istumiseen. 

Toinen inhokki on vaunujen selkänojan säätäminen. Muutoin niin ihanat Teutonian Mistral-rattaat aiheuttavat mulle verenpaineen nousua. Selkänojaa saa olla aina nykimässä. Lukituksessa on varmaankin joku logiikka, joka tosin mulle ei vieläkään ole täysin auennut. Olen kehittänyt erityisen otteen, jolla lukituksen saa avattua ja selkänojan asentoa säädettyä, mutta ei se mielestäni edelleenkään kovin kätevästi käy. Luin käyttöohjettakin, mutta se ei juuri auttanut.

Uusin riemunaihe on Bumbo-istuimen pöytäosan asennus. Niin yksinkertaiselta kuin se näyttikään kaupassa. Vain kaksi osaa, tarjotin ja jalka. Kovaa muovia ja yksinkertaisesti toisiina liitettävissä napsauttamalla. Vaan kun ei. Ähräsin ja ähräsin, kunnes sain painettua jalkaosan jotakuinkin tiukasti tarjottimeen kiinni. Joko muoviosat ovat hieman vääränkokoisia tai vinoja johonkin suuntaan. Vieläkään jalkaosan kielekkeet eivät naksahtaneet paikoilleen. Toivottavasti lapsi ei enää saa nykäistyä tarjotinta irti. Bumbon pitäisi olla sitteri, josta lapsi ei pääse nousemaan ylös, mutta meidän marakatti oppi kierähtämään tuolista jo toisella käyttökerralla. Siksi tarjotin on ehdoton. Pysyy edes hetken aloillaan istumassa. 

Ehkä syynä ongelmiin on tuoreen äidin väsymys? Ajatus ei juokse juuri nyt parhaalla mahdollisella tavalla. Miksi meitä ei auteta, vaan tehdään kaikenlaisista hoitotarvikkeista ihan kiusallaankin vaikeakäyttöisiä!? Tuntuu uskomattomalta, että olen joskus hoidellut kaikenlaisia asioita työelämässä. Nykyään pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.